Nepalin lapset ry:n säännöt
Hyväksytty Nepalin lapset ry:n kokouksessa 24.11.2010. .
1 §
Yhdistyksen nimi on Nepalin Lapset. Sen kotipaikka on Espoon kaupunki.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Nepalissa asuvia vähäosasia lapsia, kuten katulapsia tukemalla erityisesti Katmandussa sijaitsevaa Sunshine- lastenkodin toimintaa. Toiminnalla pyritään parantamaan kehitysmaiden lasten koulunkäyntimahdollisuuksia, terveydenhuoltoa sekä koko yhteisön elinoloja.
Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä kehitysmaassa asuvien ihmisten kanssa sekä edistää kehitysmaatietoutta sekä kansainvälisyyskasvatusta Suomessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pitää yllä kummilapsi- sekä hyväntekeväisyystoimintaa. Yhdistys huolehtii yhteydenpidosta nepalilaisten lapsien, lastenkodin sekä suomalaisten kummien ja kannattajien välillä.
Yhdistys järjestää tarvittaessa vaate- ja tavarakeräyksiä, tiedotus- ja valistustilaisuuksia sekä jäsenkokouksia.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan kummimaksuja, kannatusmaksuja, lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja sekä asianomaisella luvalla järjestää arpajaisia, rahankeräyksiä, myyjäisiä, huvitilaisuuksia sekä harjoittaa pienimuotoista nepalilaisten tuotteiden ja käsitöiden kauppaa.
3 §
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen sekä säännöt.
4 §
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle
taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen
yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen kummimaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5 §
Jäseniltä perittävän kuukausittaisen kummimaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
6 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja vähintään kolme
ja enintään kahdeksan muuta varsinaista jäsentä. Mikäli hallituksen muiden jäsenten määrä on vuosikokouksen
tekemän valinnan jälkeen tai toimikauden aikana tapahtuneiden erojen johdosta vähemmän kuin kahdeksan, voi
koolle kutsuttu yhdistyksen kokous valita hallitukseen lisäjäseniä hallituksen jäljellä olevaksi
toimikaudeksi niin monta, kuin suurimmasta sääntöjenmukaisesta jäsenmäärästä puuttuu. Hallituksen toimikausi
on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin,
rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet
hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varanpuheenjohtaja on
läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7 §
Yhdistyksen nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä rahastonhoitaja, kukin erikseen.
8 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
9 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä helmi-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10 §
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetulla kirjeillä
kirjeellä tai lähetetyllä sähköpostiviestillä. Sähköpostiviesti lähetetään niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa.
11 §
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus
-
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
-
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
-
hyväksytään kokouksen esityslistalta
-
esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
-
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
-
vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä kuukausittaisen kummimaksun suuruus
-
valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muiden jäsenten lukumäärä ja muut jäsenet
-
valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
-
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12 §
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan(3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
Sivun alkuun
|