Miten voin tukea?
Kummisuhteen voi solmia yksittäiseen lapseen tai osallistua kannattamaan kodin toimintaa yleisesti. Tällä hetkellä keräämme rahoitusta peruskoulutuksensa päättävien nuorten jatkokoulutukseen. Nuortemme ammatillisia tai akateemisia jatko-opintoja tukemalla haluamme tarjota heille eväät itsenäiseen ja hyvään elämään.
Kummikirjeitä kannattajille yhdistys lähettää vuosittain 1-3 kappaletta. Kirjeet sisältävät viimeisimmät kuulumiset lastenkodin tapahtumista ja yhdistystoiminnasta Suomessa, lasten kirjoittaman tervehdyksen, piirustuksen ja/tai valokuvan. Kummin toivotaan olevan yhteydessä myös kummilapseen. Lapsille osoitetut kummikirjeet lähetetään yhdistyksen kautta ja tarvittaessa kirjeet käännetään englanniksi.
Lastenkotiin yhdistys on yhteydessä säännöllisesti sähköpostitse sekä puhelimitse. Yhdistyksen jäsenet käyvät myös ajoittain Nepalissa. Esimerkiksi vuonna 2008 kaksi yhdistyksen jäsentä matkasi Katmanduun. Lastenkodilla käy myös Nepalissa asuvia suomalaisia, matkailevia kummeja sekä muita ystäviä vierailulla.
Keskimäärin yksittäisen henkilön kummimaksu on 20-30 euroa/kk ja kannatusjäsenyys 20 euroa/vuosi. Kummin toivotaan sitoutuvan kummiuteen useammaksi vuodeksi. Kummi- ja kannatusmaksuilla maksetaan mm. seuraavia menoja: lapsen koulumaksu, koulupuvut, koulumateriaalit, ruoka, terveydenhuolto, vaatteet, vuokra ja kodin yleiskustannukset.
Kummiksi tai kannattajaksi voi ryhtyä ottamalla yhteyttä:
Outi Väyrynen 040 5915072 /etunimi_sukunimi@hotmail.com
Leif Wikgren 0500 502600/etunimi.sukunimi@mitaten.fi
Minka Sundell etunimi.sukunimi@utu.fi |